Trimmaamo Kultaturkki

Turkinhoitoa koiran hyvinvointi edellä

Tietoa meistä

Trimmaamo Kultaturkki on perustettu vuonna 2023 ja toimimme Kemin keskustassa Kemin lemmikkitukun yhteydessä. Toimintamme perustuu koirien hyvinvointiin ja käytämme vain laadukkaita ja koiraystävällisiä tuotteita. Meillä edetään aina koiran ehdoilla eikä tehdä toimenpiteitä väkisin.
Tarjontaamme kuuluvat koirien trimmaukset, pesut, pienet siistimiset ym. 
Leikkaamme myös kynsiä kissoilta, koirilta ja pieneläimiltä.

Palvelut

Koiran trimmaus

Koiran trimmaus on tärkeä osa koiran terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämistä. meillä tehdään kaikenlaisia trimmauksia kotikoirille omistajan toiveiden ja turkin kunnon mukaan. Likainen ja takkuinen turkki on koiralle epämukava ja pahimmillaan voi aiheuttaa vaikeampia ongelmia. takkuinen turkki voi aiheuttaa koiralle kipua eikä se myöskään lämmitä talvella. 

Pohjavillapesu

Pohjavillapesu tehdään tuplaturkkiselle koiralle pohjavillan irtoamisen aikaan. Pohjavillapesu nopeuttaa ja helpottaa pohjavillan irtoamista ja vähentää siivoamista kotona Puhdas ja ilmava kaksikerroksinen turkki on tärkeä osa koiran lämmönsäätöä.

Pesu

Koiran turkki olisi hyvä pestä säännöllisesti, jotta iho ja turkki pysyy puhtaana ja terveenä. Myös lyhytkarvaisten koirien turkkia tulisi pestä vähintään pari kertaa vuodessa.

Kynsien leikkaus

Kynsien leikkaus on tärkeä osa eläinten hyvinvointia. Liian pitkät kynnet aiheuttavat epämukavuutta ja kipua.  Säännöllinen kynsien leikkaaminen pitää kynnet kunnossa. Meille on tervetulleita kaikki koirat, kissat ja kanit! Opastamme mielellämme kynsienleikkuussa tarvittaessa.

Pennun tutustumiskäynti

Etenkin trimmattavien rotujen koirille on erittäin tärkeää tottua trimmaamiseen jo pentuna. Suosittelemme pennuille Tutustumiskäyntiä, jonka aikana pentu tutustuu trimmaamon ympäristöön, työvälineisiin, erilaisiin ääniin sekä vieraan ihmisen käsittelyyn. Tämän jälkeen voi varata pennulle pentupesun tai ensitrimmauksen

Aukioloajat

Ma - Pe: 10-18
La: 11-15

Ajanvaraus

https://vello.fi/kultaturkki

 trimmaus@kultaturkki.fi
Puh. 050 3847 627 

Tee ajanvaraus

Yhteystiedot

Keskuspuistokatu 15
94100 Kemi

käynti Meripuistokadun puolelta

Puh. 050 3847 627

trimmaus@kultaturkki.fi

Facebook

@trimmaamokultaturkki

Instagram

@trimmaamokultaturkki